Finlex - Etusivulle
Ennakkopäätökset

28.4.1986

Ennakkopäätökset

Korkeimman oikeuden verkkosivuilla ja vuosikirjassa julkaistut ratkaisut kokoteksteinä v. 1980 alkaen. Vuosilta 1926-1979 näkyvissä on ainoastaan otsikko tai hakemistoteksti.

KKO:1986-II-48

Asiasanat
Työsopimuslaki - Työpalkka
Konkurssi - Valvottava saaminen
Tapausvuosi
1986
Antopäivä
Diaarinumero
S 85/518
Taltio
1327
Esittelypäivä

Ks. KKO:1995:104

Osakeyhtiö oli toimintansa lopettamisen vuoksi irtisanonut työntekijäinsä työsopimukset päättymään kuukauden kuluttua irtisanomispäivästä ja samalla ilmoittanut, ettei yhtiöllä ollut tarjottavana työtä irtisanomisaikana. Yhtiö oli seuraavana päivänä luovuttanut omaisuutensa konkurssiin. Konkurssipesä ei kutsunut työntekijöitä työhön. Pesä ei ollut myöskään irtisanonut työsopimuksia työsopimuslain 41 §:n 1 momentin mukaista irtisanomisaikaa käyttäen. Työntekijöillä oli oikeus saada palkkansa noudatetulta irtisanomisajalta. Sanotun lainkohdan mukaan nämä palkat olivat massavelkaa.

I-jaosto

TSL 41 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Tampereen raastuvanoikeudessa

Sabitta Oy:n konkurssipesä on lausunut, että työvoimaministeriö oli 27.8.1984 antamallaan päätöksellä päättänyt maksaa yhtiön viidelletoista työntekijälle palkkaturvana irtisanomisajan palkkaa 25.4. ja 24.5.1984 väliseltä ajalta yhteensä 41.848 markkaa 75 penniä. Palkkaturvalain 5 ja 6 §:n nojalla työvoimaministeriö oli samalla velvoittanut konkurssipesän suorittamaan valtiolle edellä mainitun määrän päätöksen antopäivästä lukien laskettavine kuudentoista prosentin korkoineen. Kysymyksessä olevat työsopimukset oli kuitenkin yhtiön toimitusjohtaja 24.4.1984 irtisanonut. Kun yhtiö oli asetettu konkurssiin 25.4.1984 ja kun kukaan työntekijöistä ei ollut ollut konkurssipesän käytettävissä, ei palkkaturvana maksettavaksi määrättyjä määriä ollut pidettävä konkurssipesän massavelkana. Tämän vuoksi konkurssipesä on vaatinut, että se vapautettaisiin suorittamaan valtiolle työvoimaministeriön päätöksessä tarkoitettuja 41.848 markkaa 75 penniä korkoineen.

Työvoimaministeriön vastaus

Työvoimaministeriö on lausunut, että yhtiön toimitusjohtaja oli 24.4.1984 irtisanonut kysymyksessä olevat työsopimukset työsopimuslain 38 §:n 3 momentin mukaista kuukauden irtisanomisaikaa käyttäen päättymään 24.5.1984. Yhtiön konkurssin alettua 25.4.1984 konkurssipesä ei ollut käyttänyt hyväkseen sanotun lain 41 §:n 1 momentissa säädettyä lyhempää irtosanomisaikaa. Konkurssipesällä ei ollut ollut tarjota työntekijöille työtä. Palkkaturvana maksetut irtisanomisajan palkat olivat konkurssin ajalta ja siten viimeksi mainitun lainkohdan mukaan konkurssipesän massavelkaa. Ministeriö on sen vuoksi kiistänyt kanteen.

Raastuvanoikeuden päätös 14.11.1984

Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että yhtiön toimitusjohtaja oli 24.4.1984 irtisanonut kysymyksessä olevat yhtiön työntekijät ja että yhtiö oli omasta hakemuksestaan asetettu konkurssiin 25.4.1984. Työvoimaministeriö oli 27.4.1984 päivätyllä päätöksellään päättänyt suorittaa sanotuille työntekijöille palkkaturvana irtisanomisajalta yhteensä 41.848 markkaa 75 penniä. Koska työntekijät oli irtisanottu ennen yhtiön konkurssin alkamista ja koska he eivät olleet olleet konkurssipesän käytettävissä irtisanomisaikana ja koska konkurssipesä ei ollut käyttänyt hyväkseen työsopimuslain 41 §:n 1 momentissa tarkoitettua 14 päivän irtisanomisaikaa, raastuvanoikeus on katsonut, että työvoimaministeriön valvoma saatava 41.848 markkaa 75 penniä oli maksettava konkurssipesän varoista eikä sanottua määrää ollut katsottava konkurssipesän velaksi. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on vapauttanut konkurssipesän suorittamasta valtiolle työvoimaministeriön päätöksessä tarkoitettuja 41.848 markkaa 75 penniä korkoineen. Palkkaturvalain 6 §:n nojalla raastuvanoikeus on sen ohessa konkurssipesän pyynnöstä määrännyt, ettei työvoimaministeriön päätöstä ollut toistaiseksi pantava pesään nähden täytäntöön. Sen ohessa ministeriö on velvoitettu korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut 2.000 markalla.

Turun hovioikeuden tuomio 8.3.1985

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi työvoimaministeriö oli saattanut jutun, on katsonutselvitetyksi, että yhtiön toimitusjohtaja oli 24.4.1984 irtisanomisaikaa noudattaen irtisanonut yhtiön työntekijöiden työsuhteet päättymään 24.5.1984. Työntekijät, jotka olivat irtisanomispäivän jälkeen jääneet saapumatta työpaikalle, eivät olleet olleet konkurssipesän käytettävissä. Sanotuilla ja raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan ja velvoittanut työvoimaministeriön suorittamaan konkurssipesälle korvaukseksi sillä jutusta hovioikeudessa olleista kuluista 800 markkaa.

VAATIMUKSET, VALITUSLUVAN MYÖNTÄMINEN JA VÄLITOIMI

Työvoimaministeriö on pyytänyt valituslupaa sekä vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja konkurssipesän kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan. Valituslupa on myönnetty 11.6.1985. Konkurssipesä on antanut siltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Sabitta Oy:n toimitusjohtaja on 24.4.1984 yhtiön toiminnan lopettamisen vuoksi irtisanonut kysymyksessä olevat työsopimukset päättymään 24.5.1984 ja samalla ilmoittanut työntekijöille, ettei heille ollut tarjottavana työtä 25.4.1984 alkaneena irtisanomisaikana. Yhtiön luovutettua viimeksi sanottuna päivänä omaisuutensa konkurssiin konkurssipesä ei ole kutsunut työntekijöitä työhön. Oma-aloitteisesti työntekijät eivät näissä olosuhteissa ole olleet velvollisia saapumaan työpaikalle konkurssipesän käytettäviksi. Pesä ei myöskään ole irtisanonut työntekijöitä työsopimuslain 41 §:n 1 momentissa säädettyä 14 päivän irtisanomisaikaa käyttäen. Työntekijöillä on siten oikeus saada palkkansa noudatetulta irtisanomisajalta. Konkurssin ajalta olevina nämä palkat kuuluvat sanotun lainkohdan mukaan konkurssipesän velkana maksettaviksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan kaikilta osiltaan sekä konkurssipesän kanne hylätään. Asian laadun vuoksi työvoimaministeriö saa pitää vahinkonaan sillä jutussa olleet kulut.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Heinonen, Mörä, Riihelä ja Lindholm

Sivun alkuun